Elämässä täytyy oppia väistelemään täysin ennalta-arvaamattomia, ja jopa tuntemattomia uhkia, joita tuntuu tupsahtelevan yhtä tiuhaan tahtiin kuin maahanmuuttaja varastaa polkupyöriä. Koskaan ei tiedä mikä hajoaa seuraavaksi. Oli se sitten kahvinkeitin, vasen jalka tai postilaatikko, niin aina ärsyttää ja tekisi mieli repiä pelihousut kappaleiksi vähintään muutaman kerran.
Vuosien kokemuksella uskoisin, että tässäkin hommassa voi kehittyä - tai ainakin vähintään haalia kestävyyttä. Lopulta pienemmät onnettomuudet eivät tunnu enää missään. Ja mikä parasta: elämä tuntuu aina jatkuvan.
Toisaalta, mitä jos se pommi joskus laskeutuukin liian kriittiseen paikkaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti