Juokaa vittu sitä kahvia

Heräsin aamulla pirteänä ja elämäniloisena! Söin terveellisen aamupalan (herkullista kaurapuuroa ja tuoreita vasta poimittuja hedelmiä höystettynä lasillisella kaupan kalleinta ja terveellisintä vitamiinimehua), jonka jälkeen hyppäsin suihkunraikkaana 100-vaihteisen, ultraseksikkään, ikuisella takuulla varustetun maastopyöräni selkään - tavoitteenani polkea tavallista rivakampaan tahtiin tänään. Se ei muodostunut ongelmaksi, sillä kateuttava herättävä kroppani ja pakkasessa poljetut reidet toimivat tänäänkin kuin maratoonarilla. Auringonpaisteessa kirmasin lyhyehkön välimatkan ilman ongelmia ja paiskin loppupäivän töitä kuin pahempikin työnarkkis.

No niin. Meni se vähän sinne päin. Pari seikkaa täytyy kyllä korjata:

- 4h yöunet
- pirteänä? Hahahahah
- aamupala? Jäi ostamatta eilen
- suihkunraikkaana? Olisi varmasti tehnyt terää
- maastopyörä olikin kuvitelmaa
- hyvä kunto ja adoniksen kroppa? Olivat hävinneet yön aikana
- sää? Loskaa naamalle tuutin täydeltä ja märkänä määränpäähän
- loppupäivä? Kaikki päin vittua

Mutta! Kaikki tämä muuttui. Pannullinen mustaa kultaa porisemaan ja päivästä tuli hetkessä täydellinen. Miten voivatkaan elämän pienetkin yksityiskohdat tuntua niin riemastuttavilta parin kahvikupposen jälkeen? Huonot asiat jäävät hetkessä taakse ja uusi elämä tuntuu alkavan. Kunnes taas parin tunnin päästä kiukuttaa niin perhanasti, että on pakko laittaa uusi satsi porisemaan.

Kakkaa ja kaipuuta, osa 1/3

Avasin tämän blogisoftan kirjoittaakseni teille, rakkaille lukijoilleni, uuden elämästäni kertovan päivityksen. Oih, minkä hetkellisen vapautuksen arjesta kirjoittaminen soisikaan, olin ajatellut vielä aikaisemmin päivällä. Kuinka väärässä olinkaan ollut. Tekstin kanssa työskentely on vittumaista ja äärimmäisen ärsyttävää tuskaa, jota en soisi pahimmalle vihamiehellenikään. Minulla oli kuitenkin mielessäni aihio, josta olisi ehkä etevä kielinikkari tai joku muu kuin minä loihtinut upean tekstin. Ajattelin, että kirjoitan siitä illalla blogiini.

Tove Janssonin kirjoittaman Hur gick det sen -kirjan suomennettu nimi, Kuinkas sitten kävikään?, sopisi tähän väliotsikoksi vallan mainiosti. Mennään sillä:

Kuinkas sitten kävikään?

No. Tässä vaiheessa lienee turvallista paljastaa ettei otsikko liity alkuperäiseen aiheeseen yhtään mitenkään. Se voi olla jopa hyvä juttu, sillä kuka haluaisi lukea kakasta tai kaipuusta. Kaipuusta ehkä joku, kakasta tuskin monikaan.

Kuitenkin, minulla oli aihe josta kirjoittaa. Aion paljastaa sen heti seuraavassa blogitekstissäni, eli Kakkaa ja kaipuuta, osa 2:ssa.

JATKUU